Blogit

Kiinnostaako sinua blogin kirjoittaminen? Blogien aiheet ovat vapaat, mutta parhaat syntyvät kirjoittajaa itse aidosti kiinnostavista aiheista. Niiden ei tarvitse mitenkään liittyä nyrkkeilyyn tai muuhun Riennon toimintaan.
Jos kiinnostuit ota yhteyttä!

Blogeja voi kommentoida sivun alaosassa.

—————————————————————–

Verneri Hast

Hei! Olen 26-vuotias kuopiolainen fysioterapeutti & koulutettu hieroja. Olen harrastanut nyrkkeilyä Kuopion Riennolla yli 10 vuotta. Nyrkkeily oli valtava osa elämää teinivuosina ja varhaisaikuisuudessa. Tämä on hieman yllättävää, sillä ala-asteella olin suuri koululiikunnan vihaaja, eikä vapaa-ajallakaan hirveästi urheilu kiinnostanut. Tämä johtui siitä, että lapsena olin ylipainoinen, kömpelö ja varsinkin pallopeleissä koin harvoin onnistumisia.

Vihasuhteeni liikuntaa kohtaan jatkuisi varmaankin tänäkin päivänä, jos en ala-asteen lopulla olisi nähnyt TV:stä ensimmäistä Rocky -elokuvaa. Ensimmäinen näkemäni Rocky -elokuva oli Rocky IV ja koska veljeni oli sen nauhoittanut VHS-kasetille, katsoin sen lukemattomia kertoja uudestaan. Sylvester Stallonen ja Dolph Lundgrenin innoittamana aloin käydä ilman sen suurempaa suunnitelmaa juoksulenkeillä. Aluksi juoksin niin pitkälle kun jaksoin ja tahdonvoimalla matelin takaisin kotiin. Kotonakin aloin elokuvan innoittamana mm. tekemään punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä samalla periaatteella, eli niin pitkään kunnes en enää jaksanut.

Itsenäinen harjoittelu ei kauaa riittänyt, sillä halusin oppia elokuvan innoittamana nyrkkeilemään. Syksyllä 2005 äidin suorittaman pienen tutkimustyön jälkeen selvisi, että Suurmäentien väestösuojasta löytyy nyrkkeilyseura ja juniorikurssi alkaa parin viikon päästä. Juniorikurssilla huomasin nopeasti, että nyrkkeily ei mene niin kuin elokuvissa. Vaikka harjoittelu oli vaativaa kestävyyden, lihaskunnon, tasapainon ja koordinaation kannalta, hurahdin samoin tein Riennon treeneihin. Verrattuna moniin muihin liikuntamuotoihin, huomasin joka treenissä kehitystä ja motivaatio kasvoi. Juniorikurssin aikana rupesin käymään myös kuntonyrkkeilyssä ja kilpanyrkkeilijöiden treeneissä. Riennosta löysin liikunnan ilon. Vaikka välillä treenit olivat todella rankkoja ja välillä teki mieli jäädä maahan makaamaan, puolentoista tunnin jälkeen fiilis oli katossa. Treenin jälkeen tuntui siltä, että on saavuttanut jotain. Valmentajat sekä muut treenaajat olivat alusta asti kannustavia ja mahdollistivat kehitykseni nyrkkeilijänä. Laadukas valmennus ruokki haluani myös kilpailla. Riennon suojattina ottelin kymmenen ottelua 2006-2007 juniorina. Kilpailu opetti minulle itsekuria ja pääsin kokeilemaan omia äärirajojani urheilijana.

Junnukisojen jälkeen treenit jatkuivat ja nyrkkeilyn kautta löytynyt liikunnan ilo johdatti minut uralle, jossa tulisin työskentelemään tuki- ja liikuntaelinvaivojen parissa. Ammattikorkeaopintojeni aikana opiskelu- ja työkiireiden vuoksi tuli vietettyä pari vuotta hiljaiseloa Riennolta. Aloin käydä Riennon treeneissä jälleen aktiivisesti 2016 syksyllä. Oli ilo huomata tauon jälkeen, että Riennon toiminta on tänäkin päivänä aktiivista niin kunto- kuin kilpanyrkkeilyn puolella. Treeneissä on vieläkin kova tekemisen meininki ja yhteishenki.

Siinä ’’lyhyesti’’ minun taustaani ja muistoja rientolaisena. Olin aktiivisesti mukana seuran toiminnassa vuonna 2007 kun Riento täytti 100 vuotta. Kymmenen vuotta on mennyt ihan silmänräpäyksessä ja nyt on 110-vuotisjuhlan aika. Haluan tukea tätä seuraa, joka on ollut merkittävä osa elämääni viimeiset 10 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kaikki Riennon jäsenet saavat -20 % alennuksen fysioterapia- ja hierontakäynneistä. Tarjous on voimassa juhlavuoden ajan. Lisää tietoa minusta, osaamisestani ja palveluistani löytyy osoitteesta vernerihast.com

Hyvää Juhlavuotta ja kovia treenejä kaikille!

   

___________________________________________________

Mikko Savolainen:

Mikko_Savolainen2
Mikko Savolainen

Nyrkkeilyelokuvista

Rocky Balboa herää viiden aikaan aamulla, ruokkii kilpikonnat ja vetäisee aamupalaksi kuusi raakaa kananmunaa. Rocky pyyhkäisee kananmunan roiskeet suupielestään ja röyhtäisee. Tämän jälkeen hän säntää Philadelphian kadulle aamulenkille. Päällä ei ole viimeisintä huutoa olevat Everlastin kamppeet, vaan väljähtyneet ja likaiset kolleget ja tennarit. Rocky on toiminut hämärähommissa velkojen perijänä rahoittaakseen elämisensä, mutta nyt hänelle tarjoutuu tärkeämpi missio, nimittäin näytösottelu maailmanmestaria vastaan. Jo melkein hanskat naulaan heittänyt Rocky ottaa haasteen vastaan ja treenaa teurastamon kylmähuoneessa sianruhoja piesten. Vastoin kaikkia odotuksia Rocky ei tipahdakaan kanveesiin mestarin kyydissä, vaan melkein vie tästä voiton silläkin uhalla, että hengenlähtö on lähellä.

Rocky-elokuvaa (1976) seuraa tietysti viisi jatko-osaa, koska ensimmäinen osa oli kolmen Oscarin menestys ja tämä takasi myös katsojalukuja jatkolle. Sylvester Stallone näytteli itse ohjaamassaan elokuvassa hieman yksinkertaista, kömpelöä ja hyväsydämistä nyrkkeilijää. Rocky I on klassikko ja edelleen koskettava tarina köyhän nyrkkeilijän matkasta menestykseen. Rockyn jatko-osissa samaa hehkua ei mielestäni enää ole, vaikka hyvää viihdettä ne ovatkin. Rockysta on tullut jo kuuluisa, rikas ja menestyvä hahmo. Legendaarinen Bill Contin sankarimusiikki ”Gonna fly now” antaa Rocky-leffoille oman viimeistelynsä. Kuinka kaukana todellisuudesta Rockyn nyrkkeily kuitenkin on? Mies kävelee kehässä kädet alhaalla ja ottaa vastaan satoja iskuja ja verta pursuaa joka reiästä. Naama on ummessa ja kehäavustaja puhkaisee veitsellä turvonneen silmäluomenkin, jotta hän näkisi edes vähän eteensä.

The Raging Bull (Kuin Raivo Härkä, 1980)- leffassa Robert De Niro näytteli Jake Le Mottaa. Jake on kaukana Rockyn sympaattisesta ja herkästä hahmosta. Kun Rocky vie ujon tyttöystävänsä treffeillä luistelemaan tyhjään jäähalliin ja höpisee tälle puujalkavitsejään, Jake mätkii vaimoaan kuonoon, koska tämä paistaa pihvin liian hitaasti – ruoka pitää olla heti pöydässä! Raging Bull on myös tarina nyrkkeilijästä, joka ei kestä pettymyksiä elämässään. Hän kohtelee huonosti läheisiään ja antaa sapiskaa milloin veljelleen, milloin naiselleen. Elokuvan lopussa Jake La Motta esittää turvonneena äijänä stand up-komiikkaa omistamassaan baarissa. Lopulta vaimo jättää Jaken, joka istuu putkassa hakaten sellin seinää nyrkeillään, itkien: ”en minä ole paha ihminen”. Kohtaus hakee vertaansa elokuvahistoriassa.

Nämä kaksi elokuvaa ovat parhaita nyrkkeilyyn liittyviä elokuvia, mitä olen nähnyt. Rocky siksi, että joskus 11-vuotiaana sen nähdessäni nyrkkeily rupesi kiehtomaan. Katsoin sen isäni kanssa, joka neuvoi, että elokuvassa näkynyt veri oli ketsuppia ja että nyrkkeilijät näyttelevät. Raging Bullin näin myöhemmin aikuisiässä. Se oli realistisemmin toteutettu ja voimakas leffa. Oikeastaan näiden kahden lisäksi ainoastaan Cinderella Man (2005) on jollakin tavalla vielä täräyttänyt tunnekanavat käyntiin nyrkkeilyleffojen osalta. Mielestäni se oli erittäin onnistunut ilmestyessään, vaikka jotkut ovat pitäneet sitä liian pitkäveteisenä. Clint Eastwoodin Million Dollar Baby (2004) on ainoa naisnyrkkeilijän tarinan kertova leffa. minkä olen nähnyt. Voi olla, että olen tynnyrissä kasvanut näiden leffojen suhteen, niitähän on maailma täynnä. Olisikin mielenkiintoista kuulla hyviä nyrkkeilyleffasuosituksia: mitkä oikeasti ovat näkemisen arvoisia?

Hyvää pikkujouluaikaa rientolaisille ja intoa treenaamiseen!
Rocky 7:aa odotellen,
Mikko
3.11.2012

——————————————————————————-

Patsaat

Olin kesällä kuutena päivänä näyttelemässä tulevassa mestarielokuvassa PATSAAT KUOLEVAT.

Se kertoo ihmisistä ja maailmanmenosta nykypäivänä kun ahneus saa vallan teollisuuspomossa ja hänen työntekijässään. Elokuvan ohjaajana on monilahjakas Kuopiolainen Sasu Kerman.

Elokuvan lisäksi hän on kunnostautunut myös kuvataiteessa. Roolini oli rikosetsivänä. Tutkin juttua, jossa patsastehtaan omistaja on kadonnut hyvin mystisellä tavalla. Etsintää suoritan pienen puudelikoiran Onnin kanssa, se on sylissäni melkein koko roolisuorituksen ajan. Onni taisi rakastuakkin minuun, se osoitti kiintymyksensä muun muassa juputtamalla lahkeeseen lähes aina kun siihen vain tuli mahdollisuus. Olin talven aikana päättänyt, etten vähään aikaan lähde näyttämölle, koska en saa mitään uutta siellä aikaiseksi. En kokenut lavanäyttelemistä myöskään haastavaksi. Aika aikansa kutakin sano pässi kun kiveksiä leikattiin. Niinpä lupauduin elokuvaan kun kerta pyydettiin. Kuvaukset olivat ennakkoon jännittäviä, muistanko repliikit ja millä tavalla.

Tekstimassaa oli aika paljon, mutta siitä selvittiin. Mitä pidemmälle elokuvan tekeminen eteni, sitä nopeammin tekstin sisällön omaksui. Tärkeintä oli sanoman oikea tulkinta kun sanatarkka ilmaisu. Tässäkin suhteessa harjoitus tekee mestarin, tai ainakin parantaa tulosta. Jossain vaiheessa myös fysiikka oli koetuksella, kuvaukset kestivät päivästä pitkälle yöhön. Onneksi tuotantokoneisto oli tilanteen tasalla, ruokaa ja kahvia tuotiin aina kuvauspaikalle. Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella miellyttävä, vaikka välillä tiukalle ottikin. Joskus samaa otosta saatettiin veivata

parikymmentä kertaa ennen kun siitä tuli elokuvaan kelvollinen otos. Elokuvan valmistus jatkuu ohjaajan ja editoijan työpöydällä vielä ainakin seuraavan puolen vuoden ajan. Yleisölle se tulee nähtäväksi viimeistään ensisyksyn VILIMIT-elokuvafestivaalille. Tomi Knuutinen kirjoittaa elokuvan kuvauspäiväkirjassa: ”Kohtauksessa vilahteli pyssyjä, kuten monessa muussakin kohtauksessa. Enemmän kuitenkin pelotti se, ettei Wanhasta Repusta lainassa olevat 10 000 euron arvoiset tuolit vahingoitu lainkaan.

Kuvattiin vieläpä Hukka-Halliksi kutsutun paikan syrjäisimmässä nurkassa, yläkerrassa, jonne johtaa tosi jyrkät ellei peräti kubistiset portaat. Paljon johtoja joihin voisi kompastua, tai paperisia kahvimukeja, muttereita. Ja aivan sama jännitys kannettaessa tuoleja takaisin pakettiautoon.”

Kari ”Tumi” Turunen
Lisää netissä: www.patsaatkuolevat.fi

——————————————————————————

Mökkeilyä

Tumikolumni1
Tumi mökkimaisemissa Kallavedellä.

Lähes kaikille suomalaisilla on kesämökki jossain päin Suomea. Niin mullakin, tai meidän perheellä.
Isän kuoltua siirtyi mökki äidin ja veljieni nimiin perikunnalle. Mökki sijaitsee Kuopion rivieraksi mainitussa Hietasalossa. Saaren itäisellä puolella.
Aivan pentuna mökkeily ei kovasti kiinnostanut, koska sinne oli pakko mennä. Kaupunkikaverit jäivät koteihinsa, tai omille mökeilleen. Seurana olivat Hietsussa olevat toisten mökkiläisten lapset.
Siihen pentuaikaan kesälomat tuntuivat pitkältä, koska omaehtoinen oleminen ja tekeminen olivat pannassa. Eihän mökkiolosuhteissa voinut esimerkiksi katsoa televisiota, ei ajaa polkupyörällä, eikä varsinkaan mopoilla.
Huvitukset olivat tosi vähäisiä. Oli pakosta kärrättävä hiekkaa uudisrakennuksen ja saunan perustuksiin. Oli siirrettävä nurmikkoa metsästä pihaan. Oli kerättävä mustikoita, puolukkaa ja  viinimarjoja. Oli käytävä verkoilla heti aamuneljältä. Oli haettava maalaistalosta vasta lypsetyn lehmän maitoa aamulla ja illalla. Oli haettava vettä kaivosta. Oli sahattava ja pilkottava saunapuita
Jos aikaa riitti sai salassa hypätä hiekkamontun laidalta alas. Sekin kiellettiin, jos vanhemmat näkivät.
Nyt, viidenkymmenen vuoden jälkeen mökkeily on alkanut kiinnostaa. Pakkotahtista tekemistä on yhä vähemmän. On se televisiokin hankittu. Nyt voi käydä kalassa ja marjassa. Voi hajottaa ja rakentaa uusiksi rakennuksia.  Nyt on mukava kaataa ja pilkkoa saunapuita.
Nyt on paras mustikka-aika ja kohta saa puolukkaa. Valitettavasti sieniä saaressa on melko vähän.
Kyllä siellä jo muutaman päivän viihtyy ja on mukava tulla oikeaan kotiin keskikaupungille. Sitten taas tekee mieli mökille.
Semmoista se on tämän ihmisen elämä, edestakaisin nautinnoista toisiin.

Kari ”Tumi” Turunen
8.8.2011
Kirjoittaja on aktiivi Riennon kuntonyrkkeilijä ja kulttuuripersoona
Kommentoi blogia

—————————————————————

Mikko_Savolainenblogi

”Laita Mikko sitä vaseliinia nokkaas, ei se matsi kauaa kestä”-rohkaisi Ykä Kosunen minua ennen ottelua vuonna 2006 Suurmäentien salilla. Jännittäminen on luonnollinen osa kilpailua, mutta jännittäminen ei saa mennä liian pitkälle. Hyvä valmentaja osaa sanoa juuri oikeat sanat ennen ottelua, jotta nyrkkeilijä pystyy rentoutumaan.
Aloitin nyrkkeilyn Kuopion Riennossa vasta 24-vuotiaana vuonna 2002. Ensimmäistä kertaa olin astellut samalle salille 14-vuotiaana, kun koulukaveri oli houkutellut Kuopion nyrkkeilyseuran treeneihin. Silloin oli vain miehiä salilla. Tätä ennen urheiluun oli kuulunut jalkapallo ja karate. Innostus teininä loppui puolentoista vuoden treenauksen ja yhden hävityn ottelun jälkeen. Lenkeillä juoksemista en koskaan ollut jättänyt, koska siitä oli tullut elämäntapa.

Uuden innostuksen myötä aikuisiällä kunto alkoi kasvaa ja muutama kilokin karisi pois. Ensin ajattelin, että kuntonyrkkeily saa riittää minulle tällä kertaa. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin sparraavani kilpailijoiden kanssa nokka punaisena – veri veti kehään!
Säkin lyöminen ja kuntopiireily ei tuonut samaa jännitystä, minkä ottelemisesta sai. Lopulta valmentaja ehdotti kilpakehään menemistä. Itse en vielä ajatellut osaavani tarpeeksi. Ensimmäinen matsi oli harjoitusottelu, mikä sujui melko hyvin. Lopuista otteluista tuli tappiot. Olin kuitenkin voittanut itseni, koska tavoitteena oli uskaltautua kilpakehään, tulipa sitten voittoja tai tappioita. Painon kanssa oli ongelmia – pikaiset painonvedot ennen otteluja veivät voimia ja matsissa sitten tuntui, että kunto oli tipotiessään, jos vertasi treenikuntoon muutamaa kiloa painavampana. Samoin herkästi verta vuotava nenä on ollut rasittava asia ottelemisessa. Toisaalta kehä on pysynyt puhtaana, koska olen joutunut sitä niin moneen kertaan luuttuamaan ketsupistani! Laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi mennä poltattamaan verisuonia sieraimistani.

Kilpanyrkkeileminen vaatii omistautumista lajille, sitoutumista treeneihin sekä terveellisiä elämäntapoja. Kilpailemaan on turha ryhtyä, jos aikaa ja tahtoa ei lajille löydy tarpeeksi. On myös totuttauduttava ajatukseen, että laji on kova ja turpaankin tulee. Ellei sitten ole niin hyvä, että pysyy koskemattomana kehässä.

Kuopion Riennossa on hyvä henki. Kunto- ja kilpanyrkkeilijät mahtuvat saman katon alle, vaikka välillä ahdasta onkin. Ison porukan voi myös hyödyntää ja valmentajat ovat kekseliäitä suunnittelemaan erilaisia pariharjoituksia.
Treeneissä ei tarvitse olla yksin, mutta omissakin oloissa voi treenata, mikäli se on oma juttu. Sparraamista ei voi yksin treenata. Omaan päähänsä jos lyö, niin siinä voi valmentajilla mennä toivo lopullisesti.
Toivotan kaikille rientolaisille rentoa kesää. Ja jos menette kehään, niin laittakaa vaseliinia nokkaan!

Mikko Savolainen
24.7.2011
Kommentoi blogia

——————————————————————

Sakari_Niemela

Kesäkuun alussa vietin muutaman päivän siskon perheen luona Kempeleessä. Visiittiin mahtui paljon kivaa. Päivällinen pallogrillistä ja iltasadun lukeminen kaksivuotiaalle kummitytölle, siinä pari kohokohtaa. Harmi vain että vierailun aikana minuun iski kyntensä armoton kesäflunssa. Palasin sitten Kuopioon ja otin iisisti, mutta niin vain kävi että tukkoista ja huteraa oloa jatkui juhannusviikolle saakka.

Flunssa vie hajuaistin. Kun nenä on viisi minuuttia niistämisen jälkeen taas tukossa, voi hajujen haistamisen unohtaa. Ja miten suuri menetys se onkaan! Äkkiseltään voisi kuvitella että ihminen pärjää mainiosti ilman kykyä haistaa. Mutta elämän mielekkyyden kannalta hajuilla on väliä, ehdottomasti. Kun kävin flunssaisena ulkoilemassa, en haistanut tienvieruspihlajan huumaavaa tuoksua, vaikka näin kaikki kukat. Kävelin sateen jälkeen polkua metsässä ja kaipasin turhaan raikasta, vehreää tuoksua joka arvatenkin kohosi puista ja puskista. Palasin kotiin, mutta en haistanut uunissa kypsyvää makaronilaatikkoa, tuoksua joka tavallisesti tulee vastaan jo ulko-ovella.

Ja entäpä itse syöminen. Tukkoisen neesun kanssa on loppujen lopuksi melko yhdentekevää mitä suuhunsa pistää, sillä tuoksujen lisäksi myös maut tuntuvat kadonneen. Tai ei sentään; pystyin kyllä erottamaan makean ja suolaisen toisistaan. Mutta kun yksikään tuoksu ei pääse perille nenän syvyyksiin, kokemus jää uskomattoman valjuksi. Se on kuin katsoisi kännykän näytöltä kämäistä videoklippiä Iron Maidenin keikalta sen sijaan että olisi itse paikan päällä.
Tavallaan makuaisti on hyvin vaisu aisti. Muistan joskus lukeneeni että tiedemaailma tuntee kemistejä joiden mielestä esimerkiksi punaviini ei oikeasti maistu miltään. Heidän mukaansa viini on pelkkä mauton neste, josta haihtuu paljon tuoksuja.

Kaikki päättyy aikanaan, ja niinpä kesäflunssakin lopulta hellitti. Tuoksut ovat tulleet takaisin. Malja sille! Ihmiset, arvostakaa aistejanne! Peskää silmänne rähmästä. Puhdistakaa korvanne mähnästä. Ja niistäkää nenänne aina ennen kuin syötte, juotte tai rakastelette.

Sakari Niemelä
1.7.2011

Kirjaudu käyttäjäksi!

Kun kirjaudut sivustolle käyttäjäksi, sinulla on mahdollisuus liittää omia kommenttejasi sivuilla oleviin kirjoituksiin ja ottaa kantaa muiden lähettämiin kommentteihin.
Keskustelijoiden kirjautuminen auttaa Riennon sivustosta vastaavia paremmin pitämään huolta vastuullaan olevista sivuista. Samalla ehkäisemme mahdollisten roskaviestien pääsyä yhteiselle sivustollemme.

Comments are closed.