Entiset nuoret
Hikeä, naurua, kyyneleitä, hyvää mieltä ja kuntoa. Näin koemme Entisten Nuorten treeneissä kaksi kertaa viikossa.
NÄIN ENNEN:
Seurassamme oli vuosikymmenet seniorijaosto, joka toimi vain keskustelukerhona.
KOHTI UUTTA AIKAA:
Mietimme vuosituhannen alussa puheenjohtaja Hannu Raution kanssa päämme puhki,
– miten tästä eteenpäin?
– ei keskustelukerhoa!
– ei tiukkapipoista liikuntaa!
– haluamme seurasta entisten nuorten liikuttamisen asiantuntijan!
– lihaksia ja kuntoa pitää parantaa
– hikeä ei saa välttää
Aloitimme toiminnan 2013 ja näissä kaikissa tavoitteissamme olemme onnistuneet. Olemme maamme ainoa säännöllisesti toimiva, kuntonyrkkeilyä entisille nuorille tarjoava seura. Puolet aktiivisesti käyvistä on eläkeläisiä ja loput hyvästä seurasta kiinnostuneita vuorotyöläisiä ja työttömiä.
MITÄ TEEMME?
Kuntoilumme koostuu lämmittelystä, keskikehon hallinnasta, teknisistä säkkitreeneistä ja lopussa on kahvakuulaa, tai joku muu lihaskuntoa nostava treeni. Ihan viimeisenä venyttely. Ohjaajia meillä on kolme, joilla on omat vahvuusalueensa: AP, Mauri ja Tumi. Vierailevana ohjaajana säkeillä käy silloin tällöin Kuutsan Jakke.
Treeneissä huomioimme jokaisen kunnon ja opastamme välineiden oikeaan tekniikkaan. Kannustamme kunkin kävijän ylittämään fyysisiä rajojaan.
MOTTOMME:
Askel kerrallaan kohti täydellisyyttä.
Lisätietoja:
TUMI Turunen / Entiset nuoret -ryhmän valmentaja
0400573191
tumi_turunen@hotmail.com